Anturavalua…

Kamalaa kun täällä ei viiteen päivään ole toiminut nettiyhteys, miten koukkuun sitä blogeihin on jäänytkään… eikä töissä bloggailuun ole aikaa… Mutta nyt siis päivitystä. Tontilla on joka päivä ollut suhinaa ja keskiviikkona oli anturavalu. Vaikka oli kolme miestä töissä, meinasi betoni jämähtää ja kiire tasoittamisella oli. Mutta ilmeisesti kuitenkin ihan suht tasaista jälkeä tuli,ettei kamalasti tarvitsisi korjailla- heittoa kun ei saisi 5mm enempää olla.

Lammilta tuli ensimmäinen kivikuorma, 36 lavallista kiviä, jotka juuri ja juuri mahtuivat tontille. Ensimmäistä kierrosta on jo aloitettu, joten kyllä se runko siitä nousemaan lähtee. Harmittaa vaan, kun oma panostus jää niin pieneksi, vaikkakin jonkun täytyy kotia pyörittää sekä pestä pyykit, tehdä ruokaa ja olla lapsen kanssa tms. Ärsyttää myös, kun itsellä on kierukkavamma polvessa, mihin tähystys tulossa, ei sekään lisää apuna olemista. no maalata ainakin aion sitten kun sen aika on, vaikka pää kainalossa… 🙂

Ohessa muutama jo vanha kuva sekä uudempia jo valun jälkeen:

                      Ensimmäisen kerroksen mallailua…

3 vastausta artikkeliin ”Anturavalua…

  1. Moi. Anturoiden alla on mursketta 30cm ja koko pohja on tärytetty useaan kertaan 400kg lätkällä. kun ensimmäisen kerroksen seinät ovat valukorkeudessa laitamme kapillaarisoran.

  2. Onko toi anturan pohjamaa tärytetty riittävästi?
    Näyttää hiekalta tuo anturan pohjalla oleva maa-aines, onko se perustussuunnitelman mukainen?
    Kappilaari katkot?

Vastaa käyttäjälle Vahvin betoniosaaja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *