Ensinnäkin hyvää halloweenia toivottavat dracula ja kissa, dracula tosin kerkesi riisua vaatteensa ja kissa oli juuri hikisenä kotiutunut pelistä…

Mistäpä sitä aloittaisi, reilussa viikossa on tapahtunut kaikenlaista. Ensinnäkin viimeinen seinävalu oli vasta torstaina, koska ei vaan saatu valmisteluita aiemmin valmiiksi. Samalla valettiin etuosan ja autokatoksen terassit, joiden päälle tulee vielä laatta. Kattotuolien tarkistus tai katselmus tai miksi sitä sanotaankaan tuli ja meni, ei huomautettavaa.

Takkojen hotmit on lähes muurattu, muutama kivi puuttuu ja ne tehdään itse. Aluskate on eilisen ja tämän päivän aikana saatu puoleen väliin, laudoitukset vielä kesken. Eilen illalla mies ja pappa hakivat Porvoosta miehen veljen telineitä lisää, että saadaan tuohon korkeaan osaan telineet. Joudutaan tekemään kahdessa osassa, talon katon jälkeen vasta autokatoksen ja etuosan katot, kun ei muuten pääse telineitä tekemään.

Minä olen ollut töissä (pitäähän jonkun tuoda rahaakin talouteen…), ollut erittäin hyvässä alaraajakoulutuksessa sekä pelaamassa salibandya, joten tontille olen päässyt vasta tänään. Mummin ja pojan kanssa siivottiin, siirreltiin lautoja tms.tavaroita ja imuroitiin ensimmäisen kerran koko alakerta ja voi että tuli siistiä!! Ihanaa tehdä hommia, mistä näkee heti käden jäljen!

Ensi viikko menee yllättäen kattohommissa ja varmasti vielä seuraavakin, toivotaan että lunta ei vielä hetkeen tulisi… 😉

Kuva alkuviikosta…keittiöön, ruokailutilaan ja olohuoneeseen tulee vino korkeampi katto…

                             Alakerran takan hormi…

Sama tila siivottuna, ovesta mennään saunaan, takan taakse tulee pieni pukeutumistila

Perimmäisenä eteinen, sitten ovi wc:hen ja sitten työhuoneeseen, edessä takkahuone

                         Keskeneräisiä kattohommia….

Ja siisti edusta, kun on valettu ja siivottu… muuten talo näyttää ihan vinksahtaneelta 😉

Se on sitten marraskuu ja pari viikkoa virallisen ”talven” aloitukseen…työniloa!                     

3 vastausta artikkeliin ”

  1. Kiitos. Jouluksi saisi vähän tulla lunta ja mä kyllä tykkään hiihtää, mutta ei ihan vielä! Meinaatteko te Christa aloittaa missä vaiheessa?

  2. Hyvältä näyttää!

    Voisikohan lumen ja pakkasen jättää tänä vuonna välistä? Tai jos jouluna satelisi muutama sentti valkoista vaikka.

  3. Voi vitsit, tehän olette painaneet kaasu pohjassa hommia. Supersiisti raksa! Yhdestä asiasta olen kyllä eri mieltä – talo ei näytä lainkaan vinksahtaneelta vaan todella komealta. 🙂

Vastaa käyttäjälle Christa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *