Keittiö vol.2

Keittiö alkaa olla lähes valmis, kuten jo edellisessä postauksessa kerroinkin, mutta pakko vielä laittaa kuva nyt viimeisimmästä- tosin tuon saarekkeen puutasot eivät ole ihan kohdillaan vielä, kuvassa toinen reuna selvästi tulee yli… Olivat vähän kieroja nuo tasot vaikka heti öljyttiin. Tänään kävivät vihdoin lasimiehet mittaamassa välitilan lasit, joka tulee siis puhtaanvalkoisesta lasista. En malta odottaa että saan järjestellä astiat kaappiin ja ruveta ruoan laittoon!
Mulla oli jo keittiön hana päätettynä ja hankittuna, mutta teinkin vielä loppumetreillä vaihdoksen, luovuin hieman ulkonäkökriteereistä käytännön takia, katsotaan sitten oliko päätös oikea vai jääkö harmittamaan… 😉 tuskin.

Yläkerran wc alkaa olla myös valmis, lasinen suihkuseinä, muutama silikoni puuttuu. Wc-kotelon yläpuolella olevat kaapit ovat hieman massiivisen näköiset, mutta säilytystilaa tarvitaan ja sitä ei ole paljon, kun päätimme kuitenkin laittaa suihkun kuten alkuperäisissä piirustuksissa oli. Joten tottuisikohan noihin?

Jos vihdoin viikonloppuna saisi laattamiehemme kodinhoitohuoneen laatoitettua, saataisiin sinne kalusteet ja kodinkoneet.
Viikonloppu on taas työntäyteinen, joten hyvää viikonloppua kaikille!! 🙂

14 vastausta artikkeliin ”Keittiö vol.2

  1. Moi, olenko oikeassa että keittiön ovet ovat mattavalkoisia? Teillä on hieno keittiö ja itse painimme juuri tällä hetkellä ovien kiiltoasteiden välillä(korkeakiilto vs matta).

  2. Moikka! ja kiitoksia. Keittiön ja wc:n kalusteovet ovat Järvenpään KKT-Kaluste Oy:n kautta ja ovat ymmärtääkseni josadoorin, jota tuottaa Hahle? (www.hahle.com) en tiedä näiden kombinatiosta… 🙂 ja tuo allas on otsosonin meri 80cm. Ovet vaikuttavat minusta todella laadukkailta, ovat paksumpaa kuin ns. normaali mdf-ovi, kunnon tavaraa!

    Katsotaan nyt sitten kun ovat oikeasti käytössä!

  3. Kaunis keittiö! Kertoisitko vielä, kenen valmistajan (nopealla etsinnällä en löytänyt mainintaa blogistasi, vaikka varmasti sen olet aiemmin kertonut)? Entä mistä ovat wc:n kalusteet ja allas? Oikein tyylikkäät nekin.

  4. Hei! Mistä tilasitte välitilan lasin? Oliko hinta kohdillaan? Ihana koti teille valmistumassa, onnea.

    • Kiitoksia! Tilasimme lasit Klaukkalan lasista ja kehyksestä, minusta hinta oli edullinen ainakin verrattuna nettikauppoihin, myös takaneduslasi ja suihkuseinä olivat hieman halvemmat. Mutta siis mitään suurta vertailua emme tehneet.

  5. Teillä ei kahvoja ole näköjään kuin jääkaapissa ja ulko-ovissa, ja varmaan ikkunoissa 🙂

    Todella hieman toisenlainen keittiö – pirteällä tavalla sanoisin XD

    • Ovissa on ns.piilokahvat eli urat, yllättävän hyvät vetimet 🙂 olenkohan samaa mieltä vuosien kuluttua kun ovat mustana sormien jäljistä?

Vastaa käyttäjälle Apila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *